Eurovision Song Contest 2014

Mun suhtautuminen Euroviisuihin on joka vuosi enemmän tai vähemmän ristiriitainen. Toisaalta inhoan kilpailun asettamia rajoja, kanskuntien veristä loukkaantumista kun viisu ei pärjääkään ja yleisen valittamisen kohdetta. Toisaalta Euroviisut tuovat joka vuosi Eurooppaan jotain uutta ja kokoavat hyvät (ja huonot) puolet eurooppalaisesta musiikista yhteen. Joka vuosi viisuista löytyy kasa kamalia korvantappokappaleita, jotka tekisi mieli repiä riekaileiksi ja heittää roskiin. Heipähei, sinne meni. Tyypillinen euroviisu on joko itämainen voimaballadi tai vauhdikas eurodance-rallatus. 

Kaikki eivät kuitenkaan noudata tätä linjaa. 

Onneksi. Joka vuosi viisuista löytyy myös helmiä. Ei ehkä musiikillisesti huipputavaraa, jota jaksaisi loppuelämänsä kuunnella, mutta kuitenkin keskivertokipaleita parempia tekeleitä löytyy.

Euroviisut ovat aikalailla ainutlaatuinen tilaisuus tuoda omaa kulttuuriaan miljoonien ihmisten silmien eteen. Harva kuitenkaan käyttää tätä tilaisuutta enää tänä päivänä, vaan suuri osa kuultavasta tavarasta on ylityöstettyä ja -tuotettua tavaraa Ruotsista. Okei, englanti on kiva kieli ja kansainvälinen musiikki menestyy helpommin joo - mutta miksi? Mun pitkäaikainen unelma viisuihin liittyen on saada ainakin yhdelle vuodelle ehdoton sääntö: maa saa valita kappaleen, joka pitää esittää maan omalla kielellä. Siinä on sitten kaikille muille paitsi Iso-Britannialle miettimistä. 

Henkilökohtaisesti nämä ovat mun yhdeksännet viisut, jotka toljotan silmät kiinni ruudussa. Aivan oikein, allekirjoittaneen viisuputki alkoi vuonna 2006 Lordin voittoon. Tottakai olin aiemminkin seurannut toisella silmällä, mitä tapahtui ja kuka lauloi mitäkin, mutta nukkumaanmenoajat rajoittavat elämää reippaasti. Terveisin katkera 8-vuotias joka ei kyllä muutenkaan olisi jaksanut valvoa keskiyöhön. 

Omia henkilökohtaisia suosikkeja vuosien varrelta löytyy muutamia. Lordin lisäksi Turkin We Could Be The Same oli aikanaan kova. Viime vuosien voittajista mulla on jäänyt mieleen Serbian Molitva sekä ahh-niin-ihanan-naapurin Euphoria. Ruotsin Melodifestivalenille kannan ikuisesti kaunaa, upea Yohio oli jo toista kertaa yrittämässä viisuihin ja ei päässyt läpi, voi kyynel. 

Oli mulla tällä postauksella joku pointtikin! eipä ollut Istuin just neljä tuntia television ääressä ja arvion kovaäänisesti kappaleita pimeässä talossa. Joo, vähemmästäkin tuntee olonsa hulluksi. Ei siitä arvioimisesta sen enempää, mutta koska viisut on jokavuotinen hypetyksen aihe, niin kyllä minäkin haluan päästä sanomaan mielipiteeni. Tässä siis (yllätysyllätys) TOP 5 viisua vuodelta 2014:

Israelin Mei Finegoldin Same Heart on alkuun vähän vaivautunut ja suurpiirteinen kipale, mutta avautuu nopeasti - kuten perinteisen viisun kuuluukin. Suurimmaksi osaksi englantia oleva kappale saa paljon plussaa hepreankielisistä osuuksistaan, jee! Laulajan ääni on tumma ja käheä: oih, rakkautta. 
Kappale ei itsessään kovin erikoinen ole: jumputusta ja huutelua suuntaan jos toiseen, mutta joka tapauksessa ihan onnistunut valinta! Oikealla toteutuksella saattaa olla hyvinkin eeppinen show. 

Itävallan valinta vuodelle 2014 oli Conchita Wurstin Rise Like a Phoenix. Kappale itsessään on hyvin simppeli, sulava ja melko normaali viisuslovari. Artistina Conchita on yksinkertaisesti upea. No words. Ei lisättävää. Okei, oli mulla. Conchitan ääni on täyteläinen ja tunteikas, tunne välittyy helposti ruudun läpi. En tiedä miten valmis Eurooppa on parrakkaille naisille, mutta persoonaa tässä ainakin riittää!
Conchitan rohkeudesta toteuttaa itseään pitäisi monen ottaa oppia. Kaikkea hyvää tälle kappaleelle ja artistille, toivottavasti viisuyleisö ymmärtää hyväksyä Itävallan valinnan sen ansaitsemalla tavalla. Kappale itsessään voisi olla erikoisempi, silmäänpistävämpi ja mielenkiintoisempi, mutta oikeanlaisella sijoittelulla ja kokonaisuudella tälläkin on mahdollisuuksia vaikka mihin. Ei ehkä voittajaainesta, mutta varsin toimiva tapaus kuitenkin. 

Unkarin Kállay-Saundersin Running on aiheeltaan varsin puhutteleva kappale. Nuori tyttö pakenee väkivaltaista isäänsä ja kukaan ei tunnu auttavan. "Daddy why, why, why?" Ensimmäisellä kerralla kappale ei avaudu kokonaisuudessaan, mutta kuuntelukertojen myötä kappale tuntuu kasvavan silmissä - hyvä merkki. 
Vaikka biisi voidaankin luokitella sinne "angstilokeroon", niin täysin tavallinen synkistelyrallatus se ei kuitenkaan ole. Tunteelliset ja voimakkaat säkeistöt siirtyvät sulavasti reippaaseen ja toimivaan kertsiin - nam. 
Artisti on nam, lauluääni on nam, kappale on nam, show on nam, mitä tässä voi oikeastaan sanoa?


Okei okei myönnän, mun listat alkaa pikkuhiljaa vaikuttaa enemmän ja enemmän tyypillisiltä ennakkosuosikki-kasoilta, mutta nyt olen voimaton tän edessä. Armenian Aram MP3:n (voi mikä artistinimi) Not Alone toimii uskomattoman hyvin genrensä kappaleeksi. Mä en yleisesti diggaa (hyi mikä sanavalinta, Viivi tsemppaa vähän) konemusiikista saatika slovareiden yhdistämisestä konemusiikkiin, mutta nyt täytyy sanoa että edessänne on oikeasti harvinaislaatuinen tapaus! 
Alkujaan todella kaunis kappale lähtee pikkuhiljaa kasvamaan (rumpalit aww) ja siirtyy lopulta sulavasti dubstepin ympyröihin. I'm impressed. 

Okei okei, I'm a sucker for violins and hot men singing ja sillee. MUT SILTI. 

Kuinka erikoinen ja yllättävä valinta! Not. Ei mulla oikeastaan ole sanottavaa. Olen aika hiljainen nyt. Mun ei pitäis oikeasti koskea mihinkään kirjoittamiseen liittyvään kahdelta yöllä. Öiset tunnelmat? I'LL NOT SURRENDER joo ja niin tuota. 
Yksinkertaisesti toimiva ja tarttuva, en oo pitkään aikaan ollut yhtä innoissani Suomen omasta viisusta, jee!