Uskotellaan, että kaikki on hyvin. Lakaistaan asiat siististi maton alle, piilotetaan näkyviltä ja kaikki on hyvin. Välillä on äärettömän rasittavaa seurata vierestä, miten nykyinen ajatusmaailma toimii. Ollaan "tasa-arvoisia" ja "suvaitsevaisia", ollaan "kehittyneitä" ja "sivistyneitä". Joo, tosiaan.
Tänään, lukiessani Iltalehden juttua F1-sarjan ensimmäisestä naiskuskista 22 vuoteen, jäin miettimään 2000-luvun asennetta naisiin ja naisten työskentelyyn. Formuloita en seuraa, joten varsinaisesti naiskuskin olemassaolo ei sen puoleen raivostusta saati innosta. Se minua kuitenkin mietityttää, miten tällainen asia on edelleen uutisoinnin arvoinen. Joo, kuljettaja on nainen, okei. Kun palasin kesäkuun alussa Berliinistä, lentokonettamme ohjasi naiskapteeni. Huomasin kauhukseni miettiväni: "Mitä ihmettä, naiskapteeni?" Huomasin itsekin, miten ihmeelliseltä niin normaali ja tavallinen asia tuntui.
Ne hiljaiset vuosisadat aviomiesten holhouksen alaisina tai suvun heiteltävinä ovat olleet menneisyyttä jo kauan aikaa, mutta kaikki perinteet eivät suinkaan ole kadonneet. Suomen tilanne on edelleen heittelehtivä - olemme yksi tasa-arvoisimmista maista, mutta silti arvostus naisia kohtaan on välillä naurettavan pientä luokkaa. Meillä on ollut naispresidentti ja naisilla oikeus äänestää jo yli sata vuotta, hell, oltiinhan me sentään ensimmäinen "maa", jossa naiset saivat sekä asettua ehdoille, että äänestää vaaleissa. Se on paljon, okei. Meillä on naisia korkeissa viroissa, monissa ammateissa, hienoissa paikoissa, ulkomailla ja kotimaassa. Edistystä on tapahtunut valtavasti. Silti arkipäivässään huomaa helposti pienenpieniä asioita, jotka pistävät silmään: muistuttavat, että kaikki ei sittenkään ole ihan niin loistavasti kuin toivoisi.
Jokapäiväinen elämäni koostuu paljolti naisiin liittyvistä kommenteista - hiljaa lauotuista, salakavalista huomioista. "Naisille ei pitäisi antaa autoa ajettavaksi", "naiset luottavat liikaa tunteisiin", "tämä on miesten homma", "miesten ammatti", "keittiö on naisen paikka", "naisen tehtävä on hoitaa lapset ja laittaa ruokaa" - näin muutaman mainitakseni. Harmikseni - ja suureksi huolekseni - erityisesti nuoret viljelevät näitä ajatuksia varsin tiheään. Asenteet ovat juurtuneet syvään, ja on surullista huomata, miten ne siirtyvät vuosien kuluessa sukupolvelta toiselle - salakavalasti, huomaamatta.
Vaikka en koe olevani erityisen suuri feministi saatika muutenkaan kovin intohimoinen valittaja, niin rajat ne on mullakin. Vaikka mainitsemani kommentit ovat yleensä varsin harmittomia, usein huumorilla maustettuja lausahduksia, niin mullakin on rajani. Kun joudun muiden tämän maapallon naisten tavoin kuulemaan joka päivä huomauttelua sukupuolestani, se loukkaa. Se ihan oikeasti loukkaa tunteita. Niin, ne naiset ja niiden hemmetin tunteet. Joo. Miksi ylipäätään 2000-luvulla on valtaosan mielestä oikein tuomita, seivästää ja syyllistää toinen sukupuolen perusteella? En voi mitään sille, että olen nainen. Samaan tapaan en ymmärrä äärifeministejä, jotka yrittävät syyllistää miehiä - he ajavat itsensä nurkkaan, puhuvat itsensä pussiin kiertelemällä faktoja. Sukupuolen perusteella ei saisi tuomita.
Se, ajanko minä autoa (en aja), luotanko tunteisiini, teenkö "miesten hommia", hankinko ammatin, olenko keittiössä, hoidanko lapsia ja laitanko ruokaa on täysin minun, oman perheeni, ympäristöni ja persoonani välinen asia. Sillä ei ole mitään tekemistä sukupuoleni kanssa. Ei naisia voi heittää lokerikkoon, jonka mukaan kaikki käyttäytyvät samalla tavalla. Ei ihmisiä voi pitää koe-eläiminä, jotka käyttäytyvät tiettyjen mallien mukaan koska he ovat naisia tai miehiä. Sukupuoli on hieno asia, jota saa ja pitääkin vaalia - tuntee itsensä sitten mieheksi, naiseksi tai vaikka ei tuntisi itseään kummaksikaan. Se ei kuitenkaan tarkoita, että lokerointi olisi yhtään sen hyväksyttävämpää.
On naurettavaa, että tällä vuosisadalla on edelleen olemassa ammatteja, joissa naisten näkeminen on vähintäänkin maailman suurin ihme. Naiskapteeni, naiskuski, naisastronautti - mitä väliä? On naurettavaa, miten sitä asiaa täytyy toitottaa koko ajan. Nainen, nainen, nainen, nainen. Mies, mies, mies, mies. "Tätä naisesi haluaa aamuisin", "tästä miehesi pitää", "näin nainen käyttäytyy kun teet sitä ja tätä", "näin isket miehen" - miksi sitä sukupuolta täytyy hokea joka väliin? Media saa klikkauksia ja tuloja uutisjutuista, jotka vetävät mukaansa seksuaalisuuden ja mielenkiinnon perusteella. Artikkeleiden mukana tulee kuitenkin myös pieni sivumauste - luokittelu. Eivät kaikki naiset halua samoja asioita, eivät kaikki miehet pidä samoista asioista, eivät kaikki naiset käyttäydy samalla tavalla saati kaikki miehet reagoi asioihin samalla tavalla.
En voi sanoa, ettenkö minäkin joskus syyllistyisi luokittelemaan tai tuomitsemaan. Valehtelematta ainakin lähes jokainen tekee niin silloin tällöin. Faktat on kuitenkin hyvä tiedostaa. On hyvä tietää, että kaiken ei tarvitse mennä samalla tavalla. Kun keskustelet ystäväsi kanssa, keskustelun ei tarvitse mennä rataa "miehet ovat sikoja" tai "naiset pettävät koska ne on naisia". Sen sijaan keskustelu voisi mennä vaikkapa rataa "tämä mies ei ollut minua varten, mutta sen sijaan muista en tiedä", tai "tämä nainen petti minua, mutta tämä ei päde kaikkiin naisiin".
Sitten on aina se mielenkiintoinen ajatusmaailma, jonka mukaan tietyt asiat kuuluvat kullekin sukupuolelle. Vain naiset saavat meikata, kaunistautua, shoppailla ja herkistellä serkun häissä. Vain miehet saavat olla ronskeja, pelottomia, siistejä ja huoliteltua, mutta ei liian laittautuneita. Vain naiset saavat olla kampaajia, kosmetologeja ja lähihoitajia. Vain miehet saavat olla pankinjohtajia, yrityspomoja, rakennusyrittäjiä. Varsin kärjistettyä, mutta suurpiirteisesti maailma menee edelleen tätä rataa. Meikkaava mies tai rakennusalalla työskentelevä nainen on edelleen ihmetystä herättävä asia. Tämäkin lakaistaan usein maton alle siististi ja kohteliaasti - seksuaalisuuskorttia käyttäen. Jos nainen käyttäytyy miesmäisesti, on hän automaattisesti lesbo. Jos mies on jollain tavalla naisellinen, hän on homo. Mitä jos lähdetään siitä faktasta, että seksuaalisuudella ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa? Hyvä.
Välillä tuntuu, kuin eläisin muukalaisena vieraalla planeetalla. Nainen, nainen, nainen, nainen. Mies, mies, mies, mies. Väkijoukko toistaa samoja sanoja kerta toisensa perään, maagisesti, taikauskoisesti. Aivan kuin jokin uskomaton taika rikkoutuisi, jos joku haluaisi yrittää jotain erilaista, jotain, mitä sydän haluaa tehdä. Okei, tottakai me olemme Suomessa kansainvälisesti ajatellen todella pitkällä tasa-arvon kannalta, sitä ei voi kieltää. Se ei ole kuitenkaan syy kieltää kehitystä. Se, että olemme korkealla, ei tarkoita sitä, ettemmekö voisi tähdätä vielä korkeammalle.
Mitä jos tähtäisimme aikakauteen, jolloin sukupuolella ei olisi niin paljon merkitystä ulkopuolisten silmään, kuin mitä sillä nyt on? Mitä jos tähtäisimme aikakauteen, jolloin ei olisi enää stereotypisiä naisten ja miesten ammatteja, naisten ja miesten kiinnostuksenkohteita tai naisten ja miesten luonteenpiirteitä?
Mä olen nainen - en koe-eläin, jumalauta.
