KUN MATKAAN LÄHDEN

Olisi niin paljon kerrottavaa. Olisi niin paljon sanottavaa. Ikävä kyllä mun täytyy myöntää, että aika on vähän ja motivaatiokin tuntuu aika ajoin loppuvan. Mun pitää ottaa itseäni niskasta kiinni ja päivittää tilannetta ihan kunnolla. Lähitulevaisuudessa ajattelin esitellä teille mun IB-aineita ja CAS-toimintaa, samoin kuin meidän kampus ja mun huone on jostain syystä vieläkin jäänyt teiltä pimentoon (siihen osioon kuitenkin vasta kun olen siivonnut huoneeni, köh köh). 

Lauantaina mä lähden rajan taakse, Kiinaan. Some-addiktina viikko ilman naamakirjaa tulee olemaan aika mielenkiintoinen haaste. Kyseessä on siis China Week, eli koulun järjestämä projekti Kiinan puolelle palvelutyöhön. Tää on joka vuosi koulun ykkösille järjestettävä projektiviikko. Sen lisäksi keväällä on edessä viikko nimeltään Project Week, joka on koko koulun projektiviikko (kaikki oppilaat lähtevät ympäri Aasiaa erilaisiin projekteihin viikoksi). China Week on ehdottomasti yksi LPC:n tärkeimmistä ja isoimmista koulun järjestämistä tapahtumista, joten edessä on varmasti mielenkiintoinen viikko! Valmistelutyötä tosin löytyy paljon, joten kovin helpolla viime viikkoina ei ole päässyt. Siitä kuitenkin lisää muutaman viikon kuluttua! 

Hauskaa kouluviikkoa (jos kouluviikko voi hauska olla), hyvää syyslomaa teille jotka sellaista vietätte ja adios, meikä lähtee Kiinaan!

KUOLEN KUUMUUTEEN

Kuulumisia, jälleen kameran takaa sinne toiselle puolelle ruutua! Jos olemassa ei olisi videonmuokkausongelmia (varsinkin norjalaisia sellaisia) tai internetin ihanaa lataamisaikaa, niin täähän olis melkein helppoa! 

Huomenna on maanantai. 

Mikään ei oo helppoa maanantaisin.

MID-TERM BREAK

Kuukauden rajapyykki on viimein ohitettu. Huh, siinä meni muuten ikuisuus. Toisaalta tätä lukukautta on jäljellä enää kaksi kuukautta. Aika kuluu hitaasti, mutta samalla pelkään jo vuoden loppua. Elämä alkaa sujua omalla painollaan, alan tottua UWC-elämään. Koulu alkaa olla jo arkipäivää, ja elämä täällä alkaa muistuttaa arkea - hyvä niin. Ennen tänne tuloa pelkäsin, että elämä muuttuu tylsäksi arjen alettua. Ei se muutu, siihen sillä ei ole aikaa. Totta puhuen täällä ei ole aikaa, aika on rajallinen yksikkö.

Nyt eletään meidän vastinetta syyslomasta. Keskiviikko oli Kiinan kansallispäivä ja torstai Chung Yeung Festival, jotka olivat siis molemmat kansallisia vapaapäiviä ja näin ollen vapaita myös meille koululaisille. Tämän lisäksi heitetään mukaan vielä yksi vapaa perjantai ja saadaan aikaan viiden päivän loma, ovelaa! Okei, en valita, sillä pieni hengähdys tulee ihan tarpeeseen. 

Lähdin heti loman alettua vierailemaan mun paikallisen kaverin, Sharonin luokse. Sharon asuu toisella puolella Hongkongia vanhempiensa kanssa pienessä kerrostaloasunnossa. Asunnot täällä ovat keskimäärin todella pieniä, luonnollisesti koska näin pienelle alueelle on muuten mahdotonta mahduttaa järjetöntä määrää ihmisiä. Kerrostalot ovat keskimäärin yli 20-kerroksisia ja älyttömän isoja, joten muutamassakin talossa saattaa asua tuhansia ihmisiä. Aiheuttaa jonkin verran kristallipallojen helinää, sillä tähän koulun viereen ollaan rakentamassa valtavia kerrostaloja - muutaman vuoden kuluttua paikallinen metroasema tulee olemaan paljon kiireisempi. #apua. 

Kävin kahden päivän aikana Sharonin perheen kanssa kiertämässä Hongkongia ja etenkin syömässä paljon kiinalaista ruokaa. Hongkongissa eletään tällä hetkellä tietynlaista murrosaikaa (kuten uutisista voi päätellä), joten jonkin verran myös tämä vaikutti päivien suunnitelmiin. (Siitä kuitenkin hieman lisää sitten, kun olen saanut ajatukseni aiheesta selvitettyä.) Maistoin esimerkiksi kiinalaista ruokaa pekingiläiseen ja hongkongilaiseen tyyliin, vierailin intialaisessa ravintolassa (jes!), söin jäätelöä mäkkärissä ja ihastuin uuteen tuttavuuteen, taiwanilaiseen(?) jälkiruokaan (sliced ice, miten sitä voi kutsua suomeksi???) . 

Vierailimme muutamalla rannalla (terveisiä sinne Suomen koleuteen, nimimerkillä 32*C ja kuolen kuumuuteen) ja katselimme jokailtaista valoesitystä Hongkongin keskustassa. (Niistäkin hieman lisää tulevalla videolla.) Kävin muutamalla ostosalueella ja ihailin buddhalaisia patsaita. Yllä näette mm. kalalla ratsastavan miehen, jonka tarina liittyi jotenkin siihen, että kala-sana kuulostaa joltain toiselta. Huomatkaa mun loistava muisti. Markkina-alueelta löysin selkeästi meille länsimaisille tarkoitetun markkinaraon (koot XXXL-XXXXXXXL), sillä mun on vaikea kuvitella tämän kokoisia aasialaisia. Kaikella rakkaudella ja kunnioituksella kaikkia kohtaan. 

Kaduilla on joskus hauskaa törmätä sauna-kyltteihin. Sitä alkaa melkein tuntemaan olonsa kotoisaksi, mutta sitten sitä muistaa nuo kirkkaat loistekyltit - ei ehkä siis sittenkään ihan niin kotoisaa. 

 Tässä tällainen supernopea päivitys, hyvää viikonloppua ja pitäkää hauskaa! Pus!