Reilun kahden viikon jälkeen alan viimein tottua ajatukseen, että asun täällä. Alan tottua ajatukseen, että täällä on mun uusi, toinen koti. Tottumisen mukana tulee myös arki, joka alkaa pikkuhiljaa pyöriä omaan tahtiinsa. Mä olen ihminen, joka tarvitsee rutiineja elämäänsä, sillä muuten päivät kuluvat ohi liian nopeasti, tunteettomina, tylsinä. Ensimmäiset viikot ovat täällä koko ajan uuden oppimista: ensimmäinen viikko yleistä orientaatiota, toinen koulun alkua, kolmas harrastustoiminnan aloittamista. Alku on vaikea, koska mikään ei ole tuttua, kukaan ei ole ystävä ja koulu ei ole koti.
Kahden viikon jälkeen voin kuitenkin sanoa, että olen aloittanut rutiinien rakentamisen - tai ainakin niiden perustusten suunnittelun. Mä osaan liikkua kampuksella (jos ei oteta huomioon muita asuntoloita, varsinkaan ykköstä), tiedän tärkeät kellonajat (torstaiset asuntolakokoukset, arkipäivien sisäänkirjautumiset) ja pikkuhiljaa opin myös ruoka-ajat (nimimerkillä aamiaisen liian monta kertaa missannut). Arkipäivisin tekemistä riittää koulun ja Quan Caiden parissa (niistä lisää jossakin toisessa postauksessa) ja koulun jälkeen aika kuluu läksyjen parissa.
Oon ollut täällä nyt kolme viikonloppua, ja yhtenäkään en ole tyytynyt jököttämään kampuksella. Vaikka kampusalue on todella kaunis (siitäkin lisää joskus toiste), samojen naamojen tuijottaminen ja alituinen kommunikointi käytännössä vieraiden ihmisten kanssa on väsyttävää - siksi myös tänä viikonloppuna hyppäsin metron kyytiin ja lähdin tutkimaan kaupunkia. Hieman riskialtista, ottaen huomioon mun internetittömyyden ja kontaktien puutteen miljoonakaupungissa, mutta ehdottomasti sen arvoista!
Kulkeminen täällä on superhelppoa - kaupungin läpi kulkee hyvin yksinkertaiset metrolinjat, kaduilla kulkee busseja, minibusseja ja ikivanhoja raitiovaunuja ja meren äärellä myös lautalla matkustaminen on nopeaa ja vaivatonta. Matkustaminen on Suomeen verrattuna hyvin halpaa, sillä kalliimmatkin matkat ovat yleensä vain muutaman euron.
Li Po Chun sijaitsee hongkongilaisen käsityksen mukaan melko kaukana kaikesta - mikä on totta, jos katsoo metrokarttaa. Meidän lähin asema on nimeltään Wu Kai Sha (kuvassa ympyröity punaisella, ruskean linjan päätepysäkki) ja matkaa keskustaan (sininen ympyrä) on noin tunti. Ainakin jos mahdut metroon, sillä ruuhka-aikoina odotusaikaa asemilla kertyy hieman enemmän. Vertailun vuoksi lentokentälle (musta ympyrä) on matkaa reippaan tunnin verran, riippuen kulkuvälineestä ja ajankohdasta.
Li Po Chun sijaitsee hongkongilaisen käsityksen mukaan melko kaukana kaikesta - mikä on totta, jos katsoo metrokarttaa. Meidän lähin asema on nimeltään Wu Kai Sha (kuvassa ympyröity punaisella, ruskean linjan päätepysäkki) ja matkaa keskustaan (sininen ympyrä) on noin tunti. Ainakin jos mahdut metroon, sillä ruuhka-aikoina odotusaikaa asemilla kertyy hieman enemmän. Vertailun vuoksi lentokentälle (musta ympyrä) on matkaa reippaan tunnin verran, riippuen kulkuvälineestä ja ajankohdasta.
Julkisilla kulkuvälineillä liikkuessa voi tietenkin ostaa joka kerta uuden kertalipun, mutta paljon käyttäessään kannattaa harkita eräänlaisen monitoimikortin, Octopus-kortin hankkimista. Octopus-kortti on siis monitoimikortti, johon talletetaan rahaa ja jota leimaamalla pääsee paikasta toiseen hyvin yksinkertaisesti. Mulla on tällä hetkellä mun norjalaisen kakkosen ystävällisesti antama normaali Octopus-kortti, koska opiskelijakorttini saan vasta marraskuussa. Siihen asti matkustan siis täydellä hinnalla, nyyh!
Lauantaina otin melko suuren riskin ja lähdin metrolla yksikseni keskustaa kohti. Mä en ole aikaisemmin käynyt itsekseni Ma On Shania (toisiksi lähin metropysäkki) kauempana, joten ihmismassojen keskellä liikkuminen ja suunnistaminen hermostutti hieman. Hain Google Mapsin kautta tarvittavat osoitteet, otin muutaman kuvankaappauksen (screenshot?) ja neljän vaihdon kautta päädyin kuin päädyinkin oikeaan paikkaan: Tsim Sha Tsuihin eli tutummin TST:hen. TST on yksi Hongkongin tunnetuimmista ja vilkkaimmista alueista ja sijaitsee hyvin keskeisellä paikalla (metrokartassa kohta, jossa punainen ja sininen linja risteävät). Hyppäsin metroon, kärsin litistymisestä (sininen linja on aina yhtä karmea kokemus, just saying), kävelin epätoivoisesti ympäriinsä, yritin painaa mieleeni paikkoja ja samalla tulkitsin karttaa.
Tsim Sha Tsui on kahden maailman risteytys: yksi katu on täynnä hienoja ja superkalliita merkkiliikkeitä, toinen taas täynnä pieniä kauppoja, kiinalaisia marketteja, pienenpieniä liikkeitä ja muuta vastaavaa.
Miksikö sitten otin suunnakseni riskialttiin TST:n? Olin jo aikaisemmin kuullut ruotsalaisesta kaupasta, jonka voi etsiskelyn jälkeen löytää Hongkongista. Sattumoisin mahdollisesti olin jo syönyt Suomesta mukanani tuomat karkit (tai no, jakelin aikalailla kämppiksilleni...nyyh.) ja sattumoisin, pienenpienen koti-ikävän kourissa tein alustavia suunnitelmia matkasta Sverige shoppeniin kakkoseni kanssa. Ja koska hän ei sitten matkalle lähtenytkään (mur!) päätin kokeilla onneani ja tutkia kaupunkia itsekseni. Ja olen iloinen päätöksestäni! Yksin kaupungilla liikkuminen on mahtavaa: ei tarvitse kommunikoida kellekään (kuulostaapa antisosiaaliselta), saa päättää itse suuntansa ja aikataulunsa, saa miettiä asioita kaikessa rauhassa ja ennen kaikkea saa kokea kaupungin sellaisena kuin se on.
Itse Sverige shoppen oli yllättävän helppo löytää, joskin sen sijainti oli mielenkiintoinen. Hetken vaellettuani löysin oikean hissin ja nousin kahdeksanteentoista kerrokseen (kuulitte oikein: 18. kerros - bisnes mahtaa pyöriä hyvin), josta löysin kuin löysinkin oikean, minimaalisen kaupan. Yllä näkyy kyseisen kaupan minimaalinen karkkihylly. Hongkongissa asuvalle suomalaiselle se tosin on aikalailla taivas. Tai no, en tiedä muista suomalaisista, mutta mulle se ainakin on. Koska olen aivan kamala paras ykkönen ja hirvän katkera ihana ystävä, nappasin mukaani myös viimeisen Fazerin sinisen ja raahasin sen mukanani kampukselle eräälle nimeltämainitsemattomalle IB:n orjalle (paranee olla aika älyttömän onnellinen, mur! Nimimerkillä Fazerin sininen on elämä). Muut ostokset mahdollisesti saattoivat kadota jotenkin mystisesti vielä saman päivän aikana.
Tunnen oloni hyvin ruotsalaiseksi tämän viikonlopun takia. Sverige shoppenin jälkeen bongasin (kas kummaa) vaateliikkeen nimeltä H&M (kuinka yllättävää), ja tänään seikkailin (jälleen itsekseni) IKEA:an! Hongkongissa jopa rakas vihamies alkaa tuntua turvallisen tutulta, joten mua ei voi syyttää! Ja nyt mulla on sentään viimein oma viltti, ihanat lakanat ja verhot, jotka voin viimein ripustaa tuomaan edes vähän yksityisyyttä. Huh. Ensimmäinen vapaa viikonloppu on takana, toinen kouluviikko edessä - väsymys on karmea, varsinkin kun herään aamuisin ilman herätystäkin viimeistään kahdeksalta. Nyyh.
Huomenna roomie lunch, yay!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti