Tällaisina kuumina päivinä uskoisin, että itse kukin tukehtuu tähän lämpöön - ainakin koulun penkillä (muahhahhahahhahhaa, kärsikää). Mun päivät kuluu jälleen epätietoisen laiskottelun vallassa - nukun, syön, dataan, tapaan kavereita, repeat. Tänään visitoin vielä mun kavereita koulun penkillä, osallistuin historian tunnille (wut) ja päällystin kirjoja. Aktiivista ja kehittävää, uskoisin.
Mun ainevalinnat meni just uusiksi, mutta se oli tällä kertaa enemmän allekirjoittaneen vika kuin kenenkään muun. Sen sijaan kaikki muut paperit ja asiat tuntuvat vaan lykkäytyvän ja hankkiutuvan ongelmiin, huoh. Kela tiedustelee multa oikeutta Suomen sosiaaliturvaan (lisää lomakkeita, jee!), koulu haluaa tietää musta sitä sun tätä ja juoksen ympäri kyliä palauttamassa ja hankkimassa asioita. (Se murskaava tunne kun luovutat rakkaan tietokoneen ex-rehtorisi käsiin, nyyh)
Mutta hei, aloitetaan nyt niistä kysymyksistä ja palataan mun kuulumisiin vielä jossakin toisessa postauksessa!
Mutta hei, aloitetaan nyt niistä kysymyksistä ja palataan mun kuulumisiin vielä jossakin toisessa postauksessa!
Miks hait just Hong Kongiin? Mihin muihin kouluihin oisit halunnu ja miks??
Kuten moni varmasti tässä vaiheessa tietää (ja jos ei tiennyt, niin nyt tietää), UWC:n hakupapereissa koulutoiveet asetetaan mieluiseen järjestykseen. Tällä kyseisellä listauksella on merkitystä, kun hakijoita haastattelutilaisuuden jälkeen asetellaan kouluihin. Listauksen merkitys ei kuitenkaan ole kaikki kaikessa, vaan toimikunta valitsee oppilaat kouluihin heidän omien piirteidensä ja taipumustensa mukaan - toisin sanoen koulua ei saa täysin itse päättää, vaan toimikunta yleensä katsoo, mihin kouluun oppilas soveltuu. Näin ollen kannattaa olla valmis sitoutumaan kouluun kuin kouluun, mikäli sinne asti selviytyy.
Mutta nyt harhauduttiin (vaihteeksi) aiheesta, hups. Mun listauksen kärjessä oli nimenomaan Hong Kong - vain harvat pääsevät ensimmäisiin vaihtoehtoihinsa, joten sinänsä mulla kävi tuuri. Kuten mun toisesta blogista voi päätellä, olen ollut jo pitkään kiinnostunut Aasiasta ja sen maiden kulttuureista. Li Po Chunissa on mahdollisuus opiskella mandariinikiinaa, mikä tällaista kielifriikkiä miellytti erityisen paljon. Hong Kong on paikkana todellinen sulatusuuni - länsi ja itä, luonto ja kaupunki - asiat sekoittuvat ja kohtaavat juuri Hong Kongissa. Nykyisen kotikuntani ja Hong Kongin ero on suorastaan naurettava, mutta samalla nämä erot kuvaavat myös omaa persoonaani - olen ristiriitainen, välillä hyvinkin erikoinen ja viihdyn "sulatusuuneissa". Tämän lisäksi Li Po Chun on kouluna tosi monipuolinen ja maineeltaan varmasti yksi haastavimmista UWC:n kouluista.
Li Po Chunin lisäksi listani kärjessä komeilivat Walesin Atlantic College sekä Italian UWC Adriatic. Todellisuudessa tärkeintä on kuitenkin itse UWC-liike - ei niinkään paikka, missä sitä pääsee toteuttamaan. Yhtä kaikki kaikissa kouluissa pääsee opiskelemaan, kokemaan ja viihtymään samalla tavalla. Silmät kannattaa pitää auki kaikkien koulujen suhteen, ja ainakin mulla mieli ehti vaihtua vielä monta kertaa ennen haastatteluja - no, LPC:tä lukuun ottamatta.
millon kuulit UWCst ekaa kertaa?
Kuulin UWC:sta ensimmäistä kertaa noin kolme vuotta ennen omaa hakuaikaani, kun eräs tuttuni sai stipendin Bosniaan (hellöy).
Ootko ennen käynyt Hong Kongissa?
Nöyp. Mun "ansioluettelossa" komeilee tällä hetkellä lähinnä vain naapurimaat ja muutama muu Euroopan maa; Ruotsi, Norja, Venäjä, Kypros, Saksa. Siinä ne oikeastaan olivatkin. Eli ei, en ole käynyt Hong Kongissa saatika Aasiassa - kerta se on ensimmäinenkin, haha.
Millaisia suunnitelmia sulla on sen Hong Kongin jälkeiselle ajalle vai onko niitä vielä ollenkaan?
Tätä kysymystä kuulee itse asiassa yllättävän paljon. Mun suunnitelmat on aina olleet tosi avonaisia, koska pidän monista erilaisista asioista enkä oikeastaan osaa päättää, mitä haluan tehdä vuosikymmenten ajan. Ennen suunnitelmani rantautuivat sentään pitkälti Suomeen, mutta varsinkin nyt stipendin jälkeen en todellisuudessa edes tiedä, mihin maahan asetun. Kirjoittaminen mua kiinnostaa, samoin eläimet ja musiikki, kulttuuri, matkailu...
Ajattelitko muuttaa ulkomaille pysyvästi vai palaatko Suomeen vuoden päästä?
Kun mä tutkinnon saan kahden vuoden kuluttua (toivottavasti), en välttämättä palaa takaisin Suomeen ainakaan hetkeen. Opiskelupaikkana esimerkiksi Tukholma kiinnostaa mua kovasti, joten mikäli sieltä mulle koulu löytyy, suunnitelmat on selvät. Sen lisäksi Iso-Britannia, Italia, Ranska - kaikki kiinnostaa! Suomeen palaan kuitenkin ainakin jossakin vaiheessa elämääni ihan lopullisesti - en voisi kuvitella muuttavani täysin pysyvästi muualle.
Uskoitko hakuvaiheessa että sulla on hyvät mahdollisuudet päästä UWC:hen?
Tietenkään hakiessa ei voi sanoa juuta eikä jaata sen suhteen, millaiset mahdollisuudet läpi pääsemiseen on (voin mä sen paljastaa: tosi huonot). Samaan aikaan olin käsittämättömän varma mahdollisuuksistani, mutta samalla yritin valmistautua pettymykseen. Olin todella tyytyväinen hakupapereihini, olinhan valmistellut niitä vuorokauden ympäri muutaman viikon ajan - luin omaelämäkerran läpi uudelleen ja uudelleen, muokkasin uudelleen ja uudelleen, tein ja ahersin uudelleen ja uudelleen. Vaikka olin täysin varma hakemukseni "laadusta", en kuitenkaan tiennyt muiden hakijoiden panoksesta tai taidoista.
Sinänsä omiin mahdollisuuksiin ei kannata edes keskittyä. Hyvän hakemuksen saa aikaan paneutumalla itseensä ja omaan persoonaansa, ei niinkään tuijottamalla mahdollisuuksiinsa. On melko varmaa, että reilun sadan hakijan joukosta löytyy ainakin muutama sinua taidokkaampi kirjoittaja, kuvailija tai muuten vain "mielenkiintoisempi" persoona, mutta siitä ei kannata välittää - tuijottakaa mieluummin omaa hakemustanne, kehittäkää sitä ja toivokaa kovasti. Kyllä se sieltä aikanaan tulee.Karkaan taas aiheesta....
Tiedätkö/osaatko arvailla miks just sut valittiin?
Mun käsityksen mukaan toimikunnalla ei ole tiettyjä, kiveen kirjoitettuja kriteerejä hakijoille. Haastatteluvaiheeseen pääsin todennäköisesti juuri hyvin valmistellun hakemuksen ansiosta. Haastattelutilaisuudesta puolestaan voi olla montaa mieltä - ehkä erotuin positiivisesti joukosta, vastasin henkilöä, joka kuvailin olevani, tai ehkä vain satuin olemaan sopiva hakija. Toimikunta hakee usein hyvin erityyppisiä ihmisiä, joten kaikki haastatteluihin kutsutut ovat hyvin erilaisia ihmisiä: osa todella äänekkäitä ja sosiaalisia, osa hiljaisempia ja rauhallisempia (kuten mahdollisesti allekirjoittanut, heh). Jokainen valitaan omien ansioidensa avulla: oli se sitten akateemisuus, harrastukset, sitoutuneisuus, asenne, persoona tai jokin muu piirre.
Tän kaiken takia en osaa sanoa, miksi juuri minut valittiin - siinä kenties yksi mun elämän suurimmista mysteereistä. Toki voisin asiaa varmaan kysyä "ylemmiltä tahoilta" (lol) mutta taidan jättää asian ihan vain kysymysmerkiksi itselleni, haha. Sen verran voin vinkata, että kannattaa tosiaan keskittyä olemaan ihan vain juuri se henkilö, kuin olet - niillä ansioilla pääsee parhaiten eteenpäin.
Tiiätkö onko muilla tänä vuonna UWC:n alottavilla blogeja?
Hei, tästä saa mullekin infota, mä en tiedä! Onks teillä blogeja? (lol). Ainakin Intian Niklas bloggaa ja vloggaa, tsekatkaa toki! Sen lisäksi koulujen elämää voi stalkata muistakin blogeista, mikäli vain varautuu suureen määrään englantia ja muita maailman kieliä, haha.
EDIT// Myös Norjan Ines (linkki) ja Bosnian Iina (linkki) bloggaavat.
EDIT2// Walesin Sonjan blogi sijaitsee täällä
mitä kaikkee sun pitää maksaa ite ja mitä kaikkee sun stipendiin kuuluu?
Stipendi kattaa mun asumisen ja elämisen koululla ja sen lisäksi suurimman osan mun matkoista (tiettyyn rahasummaan saakka). Sen sijaan viisumi, vakuutukset ja vastaavat kulut (vaatteet, harrastukset, taskurahat) jäävät perheen ja stipendiaatin maksettaviksi. Sen lisäksi kouluilla saattaa olla muita kuluja. Mun onnekseni LPC kattaa lukuvuosihinnoissaan sekä China week'in (seikkaillaan jossain päin Kiinaa) että project week'it (seikkaillaan jossain päin Aasiaa), joten niitäkään ei mun tilin päälle kasaudu.
mitä sä opiskelet koulussa?
Ai Hong Kongissa vai? Ainevalinnat on vielä mullekin pienoinen mysteeri, koska en tiedä, mitä kaikkia jatkan vielä kahden vuoden päästä. Kerron varmasti aineistani enemmän, kunhan pääsen oppitunneille kokemaan ja oppimaan.
miten sä päätit hakee UWC:lle?
En taida selostaa tähän pidemmän kaavan kautta kuten hakemukseeni, joten joudutte tyytymään lyhyenpään tekstiin, haha. UWC:n tavoitteet, keinot ja tarkoitusperät kiinnostivat ja vastasivat paljon mun omia ajatuksia ja arvoja elämässä. Sen lisäksi IB kouluttautumisvaihtoehtona kiinnosti, ja ulkomaat tietenkin herättivät mielenkiinnon. UWC on tosi monipuolinen, opettavainen ja tosi laaja kulttuurikeskus - ei sinne vain voi olla hakematta. Näin lyhyesti.
miten oot valmistautunu lähtöön??
Nukkumalla ja lomailemalla. Okei, oon mä myös viimein ostanut uuden tietokoneen ja matkalaukun ja hoitanut paperityöt loppuun, mutta siinä se oikeastaan onkin. Hups.
Siinä kaikki tällä kertaa, jeij! Kysykää toki kaikista ja kaikesta mikäli vain tulee mieleen jotain - vastailen omien taitojeni ja tietojeni mukaan. Uuden kysymyspostauksen ajoitus menee varmaan seuraavan hakuajan piikkiin (loppuvuodesta 2014) tai sen jälkeen, katsotaan miten aktiivisia te (ja minä) jaksetaan olla, haha!
Uskoitko hakuvaiheessa että sulla on hyvät mahdollisuudet päästä UWC:hen?
Tietenkään hakiessa ei voi sanoa juuta eikä jaata sen suhteen, millaiset mahdollisuudet läpi pääsemiseen on (voin mä sen paljastaa: tosi huonot). Samaan aikaan olin käsittämättömän varma mahdollisuuksistani, mutta samalla yritin valmistautua pettymykseen. Olin todella tyytyväinen hakupapereihini, olinhan valmistellut niitä vuorokauden ympäri muutaman viikon ajan - luin omaelämäkerran läpi uudelleen ja uudelleen, muokkasin uudelleen ja uudelleen, tein ja ahersin uudelleen ja uudelleen. Vaikka olin täysin varma hakemukseni "laadusta", en kuitenkaan tiennyt muiden hakijoiden panoksesta tai taidoista.
Sinänsä omiin mahdollisuuksiin ei kannata edes keskittyä. Hyvän hakemuksen saa aikaan paneutumalla itseensä ja omaan persoonaansa, ei niinkään tuijottamalla mahdollisuuksiinsa. On melko varmaa, että reilun sadan hakijan joukosta löytyy ainakin muutama sinua taidokkaampi kirjoittaja, kuvailija tai muuten vain "mielenkiintoisempi" persoona, mutta siitä ei kannata välittää - tuijottakaa mieluummin omaa hakemustanne, kehittäkää sitä ja toivokaa kovasti. Kyllä se sieltä aikanaan tulee.
Tiedätkö/osaatko arvailla miks just sut valittiin?
Mun käsityksen mukaan toimikunnalla ei ole tiettyjä, kiveen kirjoitettuja kriteerejä hakijoille. Haastatteluvaiheeseen pääsin todennäköisesti juuri hyvin valmistellun hakemuksen ansiosta. Haastattelutilaisuudesta puolestaan voi olla montaa mieltä - ehkä erotuin positiivisesti joukosta, vastasin henkilöä, joka kuvailin olevani, tai ehkä vain satuin olemaan sopiva hakija. Toimikunta hakee usein hyvin erityyppisiä ihmisiä, joten kaikki haastatteluihin kutsutut ovat hyvin erilaisia ihmisiä: osa todella äänekkäitä ja sosiaalisia, osa hiljaisempia ja rauhallisempia (kuten mahdollisesti allekirjoittanut, heh). Jokainen valitaan omien ansioidensa avulla: oli se sitten akateemisuus, harrastukset, sitoutuneisuus, asenne, persoona tai jokin muu piirre.
Tän kaiken takia en osaa sanoa, miksi juuri minut valittiin - siinä kenties yksi mun elämän suurimmista mysteereistä. Toki voisin asiaa varmaan kysyä "ylemmiltä tahoilta" (lol) mutta taidan jättää asian ihan vain kysymysmerkiksi itselleni, haha. Sen verran voin vinkata, että kannattaa tosiaan keskittyä olemaan ihan vain juuri se henkilö, kuin olet - niillä ansioilla pääsee parhaiten eteenpäin.
Tiiätkö onko muilla tänä vuonna UWC:n alottavilla blogeja?
Hei, tästä saa mullekin infota, mä en tiedä! Onks teillä blogeja? (lol). Ainakin Intian Niklas bloggaa ja vloggaa, tsekatkaa toki! Sen lisäksi koulujen elämää voi stalkata muistakin blogeista, mikäli vain varautuu suureen määrään englantia ja muita maailman kieliä, haha.
EDIT// Myös Norjan Ines (linkki) ja Bosnian Iina (linkki) bloggaavat.
EDIT2// Walesin Sonjan blogi sijaitsee täällä
mitä kaikkee sun pitää maksaa ite ja mitä kaikkee sun stipendiin kuuluu?
Stipendi kattaa mun asumisen ja elämisen koululla ja sen lisäksi suurimman osan mun matkoista (tiettyyn rahasummaan saakka). Sen sijaan viisumi, vakuutukset ja vastaavat kulut (vaatteet, harrastukset, taskurahat) jäävät perheen ja stipendiaatin maksettaviksi. Sen lisäksi kouluilla saattaa olla muita kuluja. Mun onnekseni LPC kattaa lukuvuosihinnoissaan sekä China week'in (seikkaillaan jossain päin Kiinaa) että project week'it (seikkaillaan jossain päin Aasiaa), joten niitäkään ei mun tilin päälle kasaudu.
mitä sä opiskelet koulussa?
Ai Hong Kongissa vai? Ainevalinnat on vielä mullekin pienoinen mysteeri, koska en tiedä, mitä kaikkia jatkan vielä kahden vuoden päästä. Kerron varmasti aineistani enemmän, kunhan pääsen oppitunneille kokemaan ja oppimaan.
miten sä päätit hakee UWC:lle?
En taida selostaa tähän pidemmän kaavan kautta kuten hakemukseeni, joten joudutte tyytymään lyhyenpään tekstiin, haha. UWC:n tavoitteet, keinot ja tarkoitusperät kiinnostivat ja vastasivat paljon mun omia ajatuksia ja arvoja elämässä. Sen lisäksi IB kouluttautumisvaihtoehtona kiinnosti, ja ulkomaat tietenkin herättivät mielenkiinnon. UWC on tosi monipuolinen, opettavainen ja tosi laaja kulttuurikeskus - ei sinne vain voi olla hakematta. Näin lyhyesti.
miten oot valmistautunu lähtöön??
Nukkumalla ja lomailemalla. Okei, oon mä myös viimein ostanut uuden tietokoneen ja matkalaukun ja hoitanut paperityöt loppuun, mutta siinä se oikeastaan onkin. Hups.
Siinä kaikki tällä kertaa, jeij! Kysykää toki kaikista ja kaikesta mikäli vain tulee mieleen jotain - vastailen omien taitojeni ja tietojeni mukaan. Uuden kysymyspostauksen ajoitus menee varmaan seuraavan hakuajan piikkiin (loppuvuodesta 2014) tai sen jälkeen, katsotaan miten aktiivisia te (ja minä) jaksetaan olla, haha!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti