PITKÄ KUUMA KESÄ

Kesäkuu koitti, loma alkoi. Elokuu koitti, loma loppuu. Olen elänyt yhtäaikaa elämäni parasta mutta hirveintä kesää. Paljon on tapahtunut, niin hyviä kuin huonoja asioita. Välillä itken ilosta, välillä ahdistuksesta. Välillä juoksen ympäriinsä euforian vallassa ja välillä käperryn nurkkaan itsekseni. Tunteet heittelevät kuin mielipuolella, mutta pikkuhiljaa tästä selviää! 

Lähteminen on siitä outoa, että kaikki jää taakse - mutta silti välimatka on internetin ansiosta melko siedettävä. Toisaalta vihaan lähtemistä, mutta toisaalta rakastan tulevia vuosiani jo valmiiksi. Mulla on täällä todella paljon tärkeitä ihmisiä ja eläimiä, joita jään ikävöimään - ja silti tiedän, että todennäköisesti heistä tärkeimmät ovat täällä vielä palatessanikin. Monet asiat tulevat muuttumaan, muutamat kaverit etääntymään, mutta toisaalta osa jopa lähentymään. Kaiken ei tarvitse jäädä taakse, vaikka uusi elämä alkaakin. 

Mun murua mulla tulee kuitenkin eniten ikävä, nyyh! </3

Toukokuun lopussa lähdin matkaamaan kohti Oulua, jonka lentokentältä liitelin Berliiniin kesäkuun alussa. Vietimme kaupungissa muutaman päivän, lensimme takaisin ja seikkailimme takaisin kotiin. Berliinin matkasta olen puhunut erillisessä postauksessa, joten se siitä. Berliinistä palauduttuamme palasin kotiin, söin, datasin, söin, datasin, söin, datasin ja söin vielä uudestaan. Toisaalta on hauska ajatella, että ehdin myös lomailemaan kunnolla näiden viikkojen aikana, vaikka näkymätön "summer bucket list" olisi varmasti täyttynyt melko helposti. 

Kesäkuun puolivälissä, muutama päivä edellisen matkan jälkeen hyppäsin junaan ja matkasin toiselle puolelle Suomea, Helsinkiin. Helsingissä tapasin ensin muutamaa stipendiaattia ja Hongkongin kakkosvuotistani (terveisiä, eheh) ja sen jälkeen matkasin heidän kanssaan Järvenpäähän UWC-yhdistyksen kesätapaamiseen. Eniten mua matkassa harmittaa se Kulttuurirahastolla tarjottu kakku, jota en syönyt. Elämä pilalla ja sillee. Ei ihan, mutta sitä rataa kuitenkin. Järvenpäässä aika kului lähinnä muiden stipendiaattien kanssa (no d44, eihän siellä muita juuri olekaan) mutta myös tuleviin vuosiin valmistatutuen. Puhuimme, keskustelimme (ne on eri asioita!), valmistauduimme ja kuuntelimme pelotteluja asioista kuin asioista. Seurasin sisäpiirin vitsejä koulujen opettajista ja säännöistä, kertasin vanhoja tuttuja asioita, puhuin haastatteluista, vaihdoin ajatuksia. Noin 95% hyödyllisestä informaatiosta meni valitettavasti ohi (hups), mutta onneksi sentään se 5% on tallella (jee)!

Helsingistä otin junan takaisin kohti Lappia. Yöjunat ovat siitä hauskoja, että niiden aikatauluista voi aina vitsailla. Suuri osa järkyttyy, kun kuulee, että matkustamiseen kuluu allekirjoittaneella 12-14 tuntia. Todellisuudessa matka taittuisi nopeammin, mikäli 1. juna matkaisi edes vähän nopeampaa kuin kuuttakymppiä 2. jokaikiselle asemalle ei pysähdyttäisi tunniksi. Taisiis, eihän Misin asemalle tunniksi pysähdytä, mutta sieltä ei toisaalta kukaan kyytiin nousekaan. Joskus täytyy ihan vain hypätä kyydistä Misin kohdalla ja katsoa mitä siellä on. Summer bucket list, nyt mä sen teen!

Heinäkuun alku kului mulla töiden parissa Kuusamossa. Maalaaminen on muuten yllättävän rauhallista ja aikaavievää - mähän voisin melkein tehdä sitä useamminkin! Kyllä se kaupassa juoksentelun voittaa - en ole koskaan ollut erityisen innokas hyllyttäjä tai tavaroiden laskija, eli ei sen puoleen. Ehkä olen maalaamiseen riittävän yksinkertainen, tiedä sitä. 

Välillä mun aikani kului myös kotona paperitöitä tehden. Valmistelin lääkärintodistusta, infopapereita, suostumuksia ja muita lappusia. Kävin keuhkokuvissa, verikokeissa, lääkärillä ja terveydenhoitajalla liiankin monta kertaa. Otin rokotuksia, huolehdin aikatauluista ja soittelin ympäriinsä. Onnekseni sain kuitenkin paperityöt valmiiksi jo useita päiviä ennen aikarajaa. Viisumikin saapui viimein, hyvissä ajoin joskin mutkien kautta.  

Koulu lähetti paperit lentopostina loistavasti

1. väärälle paikkakunnalle, jota ei ole edes olemassa 

2. niin, että kolme a4-paperia painaa kuljetusyhtiön mielestä 6,4kg 

3. väärällä puhelinnumerolla varustettuna. Jes!

Heinäkuun lopulla vietin 10 päivää rippileirillä isosena (ja soittelin viisumini perään, koska kuljetusliike ei pystynyt toimittamaan pakettia perille ja muuta hauskaa). Vietin päiviä riparilla jo kolmatta kertaa, joten sinänsä rutiinit ja niiden kiireellinen noudattaminen olivat tuttuja. Aikataulut olivat sinänsä hieman liiankin tiukkoja, joten käytännössä aika kului juostessa paikasta toiseen. Draamaa tällä leirillä oli enemmän kuin koskaan ja olo on kuin rekan alle jääneenä. Frisbeetä en tahdo nähdä enää koskaan (johtuen suuresta osumaprosentista allekirjoittaneen päähän ja raajoihin), solmua en leiki enää koskaan tai ainakaan vuoteen (johtuen allekirjoittaneen turvonneesta kädestä, jonka arvelen johtuvan juuri kyseisestä leikistä), kapeilla sängyillä en tahdo nukkua enää koskaan (johtuen liian monista lattiaan, kaappeihin ja pöytiin isketyistä päistä), lippua en tahdo nostaa enää koskaan (voisin selittää tässä jotain katkeavasta narusta ja älyttömän suurista feilauksista mutta en taida) ja lattialla en tahdo liukua enää koskaan (johtuen mukavista palovammoista ja mustelmista). Mutta hei, ainakin mulla oli loistava ryhmä ja isosporukka, joiden kanssa aika kului kuin siivillä! Kiitos näistä kamalan kamalista ihanista päivistä, pus!

Sinänsä kaikki tarpeellinen on viimein hoidettu ja tehty. Uusi tietokone mun täytyy hankkia ja englanninkielinen syntymätodistus olisi ihan mukava Kiinan viisumia varten, mutta muuten uskoisin tulevan kuukauden sujuvan varsin mallikkaasti. Näillä reppanoilla alkaa koulu jo viiden päivän kuluttua, joten periaatteessa voisin kuluttaa päiväni myös vahingoniloisesti naureskellen koulun käytävillä. Tulevina sunnuntaina juoksentelen rakkaiden riparilaisten konfirmaatioissa (ja ne ei edes kutsuneet mua juhliinsa, mur!), kampaajalla ja varmaan kohta myös lääkärissä, mutta elämä jatkukoon. 

27 päivää!