torstai 10. joulukuuta 2015

LIFE GOALS


Ilmeeni noin tunti sitten, kun sain kuulla lähteväni ensi keväänä Japaniin seikkailemaan projektiviikon merkeissä. Kun pikkutyttönä ensimmäisen kerran ajauduin animen kautta Jrockin kuuntelijaksi, en olisi koskaan uskonut että näinkin yllättäen päätyisin matkustelemaan tälle puolelle maailmaa! 

Mutta siitä projektista sitten lisää ajallaan. En ole kirjoittanut kuukausiin. En ole jaksanut, ei ole huvittanut, ei ole ollut inspiraatiota. Kaikenlaisia selityksiä löytyy, mutta suurin on se, että tämän lukukauden aikana ei yksinkertaisesti ole voinut keskittää ajatuksia Suomeen. On niin paljon tekemistä, esseitä, tutkielmia, kokeita, kotitehtäviä, yliopistohakuja ja kaikkea muuta, etten kohta puoleen vuoteen ole saanut aikaa vain hengähtää. 

En tiedä toipuuko tämä blogi enää koskaan entiselleen, katsotaan josko postausinto palaisi taas ensi lukukauden puolella. Ehkä, ehkä ei. 

Mutta nyt takaisin jouluvalmisteluihin, huomenna takaisin Suomeen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti